Historianelävöityksen päämäärät

Historianelävöitystä voi harrastaa monista lähtökohdista, ja siinä voi olla monia päämääriä. Oletettavasti kaikkia historianelävöittäjiä yhdistää kiinnostus historiaan, yleensä johonkin tiettyyn aikakauteen tai kulttuuriin, mutta senkään ei tarvitse rajoittua vain yhteen aikaan ja alueeseen. Historianelävöityksen tarkoitus kuitenkin on elävöittää historiaa, joten tämä päämäärä on hyvä pitää aina mielessä. Jotta tekemisestä tulisi mielekästä, tulee elävöittäjän kysyä itseltään kysymys siitä mitä milloinkin on tekemässä, ja onko se historiallisesti perusteltavissa?

Eri historianelävöitysryhmillä on eriäviä päämääriä elävöityksensä suhteen. Näin on myös pienemmillä ryhmittymillä isompien ryhmien sisällä, ja saattaapa olla yksittäisillä elävöittäjilläkin eri mielipiteitä siitä miten elävöitystä pitäisi harrastaa. Elävöityksen eri tapojen ei tarvitse sulkea toisiaan pois, vaan niille riittänee tilaa elää rinnakkain. Toiset haluavat keskittyä historiallisten taitojen elävöitykseen, toisia kiinnostaa enemmän ajanvietto historiallisessa kontekstissa ilman sen kummempia tavoitteita. Kaikki ovat elävöittäjälle itselleen yhtä arvokkaita ja mielekkäitä tapoja harrastaa historianelävöitystä. Jokainen löytäköön oman tapansa.

Historianelävöittäjän ei tarvitse aloittaessaan tietää yhtikäs mitään. Hänellä ei tarvitse olla akateemista taustaa historian tai arkeologian tutkimuksessa, vaikka niistä varmasti on hyötyä. Itse opiskelen historiaa ja arkeologiaa yliopistossa, mutta aloitin historianelävöittämisen harrastamisen ennen kuin olin edes hakenut yliopistoon. Historia oli toki ollut elinikäinen kiinnostuksen kohteeni, mutta on aivan yhtä arvokasta kiinnostua historiasta vasta aikuisiällä, eikä elävöityksen aloittaminen tosiaankaan vaadi mitään ennakkotietoja asiasta. Ainoastaan avoin mieli oppimiselle vaaditaan.

Pyrin tässä blogissani auttamaan aloittelevia elävöittäjiä mahdollisimman paljon, jotta he saavat harrastuksesta irti mahdollisimman paljon, eivätkä toistaisi virheitä joita olen itse tehnyt. Itse ainakin olisin kovasti kaivannut tällaisia ohjeita silloin kun aloitin harrastuksen, mutta sellaisia ei silloin ollut olemassa. Oli kova kynnys kysyä kaikkea kokeneemmilta elävöittäjiltä, vaikka tiesin että se oli turha pelko. Sanon nyt kuitenkin että minultakin saa kysyä mitä tahansa, vastaan mielelläni.

On hyvä olla selvillä minkä takia harrastusta harrastaa. Onko se vain hauskanpitoa varten, vai kenties oppimisprosessi siinä samalla? Ehkä elävöittäjä haluaa kokea millaista elämä on menneiden aikojen ihmisille ollut, toiset haluavat saada tietoa esivanhempiensa maailmasta, jotkut hakevat vain hetkellistä todellisuuspakoa nykymaailman kiireestä ja stressintäyteisestä arjesta. Parhaimmillaan elävöittäjä voi kokea kuuluvansa siihen sukupolvien ketjuun, joka hänetkin on luonut, ja olevansa osa historiallista jatkumoa, tekevänsä asioita joita lukemattomat ihmiset ovat häntä ennenkin tehneet ammoisista ajoista lähtien. Kaikki nämä ovat erinomaisia syitä harrastaa historianelävöitystä, eivätkä ne missään nimessä ole toisiaan poissulkevia. Ja vaikkei elävöittäjällä alussa tai myöhemminkään olisi mitään yleviä päämääriä harrastuksensa suhteen, ei sillä ole väliä, historianelävöitystä saa harrastaa pelkästään hauskanpidonkin kannalta. Ja hauskaahan se on!

Voin kuitenkin kertoa mikä minun oma päämääräni historianelävöityksessä on, miksi sitä itse harrastan. Mennyt aika on aina kiehtonut minua suuresti. Olen halunnut elää menneessä ajassa, ja vaikka tiedän että kirjaimellisesti se ei ole mahdollista, historianelävöitys on tuonut osan menneestä ajasta nykypäivään minun koettavakseni ja elettäväkseni. Päämääräni harrastuksessa on opettaa itselleni menneiden aikojen ihmisten elämästä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, jotta pystyisin kuvittelemaan miltä on tuntunut elää jonakin tiettynä historian hetkenä. Menneiden aikojen taitojen opettelu on tässä ollut olennaisena osana alusta saakka, ja olenkin pyrkinyt tekemään kaiken mahdollisen itse. Aloitin ompelemalla ja puutöitä tehden, mutta olen laajentanut nahkatöihin, taontaan, pronssinvaluun ja vaikka mihin ajan saatossa. Kaikki itse tekeminen on ollut valtavan palkitsevaa ja opettavaista. Jokainen projekti on ollut edellistä parempi, ja olen ollut kaikista aikanaan hyvin ylpeä, olinhan ne itse tehnyt. Nykyään vuosia sitten tekemäni asiat eivät enää täytä laatustandardejani, mutta se on luonnollinen osa kehitystä käsityöläisenä ja tutkijana. Kun tiedon ja taidon määrä lisääntyy, myös standardit nousevat. Näin kuuluukin olla. Koko elämä on oppimisprosessi.