Tänään veistin puisen kilvenkupuran. Miksi puisen, joku saattaa kysyä? Puisen sen takia että kaikki kilvenkupurat eivät suinkaan olleet metallia.
Kilvenkupuroita valmistettiin puusta jo antiikin ajalla, roomalaiset niin tekivät, samoin keltit ja germaanit. Varmasti monet muutkin kansat, mutta edellä mainituilta on olemassa lähteitä, eli nykypäivään asti säilyneitä puisia kilvenkupuroita. Viikinkiajalla puisia kilvenkupuroita käytettiin ainakin Baltiassa, mutta mitä luultavimmin myös Suomessa, koska täältä on löytynyt äärimmäisen vähän metallisia kupuroita.
Koska Suomen maapera on verrattain hapan, myös eloperäinen aines säilyy täällä valitettavan huonosti, eikä yhtään puista kilvenkupuraa ole maastamme vielä ilmaantunut. Kaikki nykypäivään asti päätyneet puiset kilvenkupurat ovat säilyneet erityisolosuhteissa, kuten soissa tai aavikon hiekassa.
Minun kupurani on viikinkiaikaista mallia. Sen on tarkoitus tulla suomalaiseen kilpeen. Kilvet olivat eri alueilla erilaisia, vaikkapa Suomessa ja Ruotsissa. Suomen alueen heimoilla oli tuolloin paljon yhteyksiä Baltiaan. Pohjaankin kilvenkupurani latvialaiseen löytöön, joka on peräisin Tiran suosta nostetusta kilvestä. Se on myös ainoa puinen kupura joka viikinkiajalta on säilynyt, joten valinnanvaraa ei ole. Mielestäni se sopii hyvin suomalaisen kilven kupuraksi. Tiran kilpi on ajoitettu noin vuoteen 875, keskiselle viikinkiajalle.
Seuraavaksi näytän kuvien avulla kuinka kupurani tein. Käytin käsityökalujen ohella sähkötyökaluja, koska sellaisia oli saatavilla. Kupuran tein yhdessä päivässä, siihen meni neljä–viisi tuntia. Pelkillä käsityökaluilla siihen kuluisi kauemmin.
1. Löysin kotikadultani jalkakäytävälle jätetyn puunjuurakon. Näin heti että tuossa juurimöykyssä on ainesta puutöihin, joten otin sen kotiin. Juurakko oli kuiva jo löydettäessä, mutta se lepäsi vielä kuorimisen jälkeen kuukauden päivät parvekkeellani. Tätä aikaa ei ole laskettu mukaan kupuran tekemiseen.
2. Sahasin karahkasta juuret pois, jolloin jäljelle jäi peikon nuijaa muistuttava karttu. Meinasin ensin tehdä siitä talttaamisessa käytettävän puunuijan, mutta kappale ei ollut siihen sovelias, koska varsi oli laho. Katsoin kuitenkin juuripaakun sopivankokoiseksi kupura-aihioksi. Poistin ryhmysauvasta kuoret puukolla ja taltalla.
3. Tämän päivän alussa kappale näytti tältä, kun olin sahannut siitä varren pois. Jatkoin työskentelyä puutyöverstaalla.
4. Sahasin vannesahalla möykyn pohjan tasaiseksi. Tämä on se puoli joka tulee kilpeen päin.
5. Koska harppia ei löytynyt, piirsin sopivan kokoisen kulhon reunan avulla ympyrän pahkan tasaiseen pintaan.
6. Leikkasin vannesahalla pahkurasta kiekon.
7. Tässä vaiheessa kiinnitin puun jo sorviin, mutta sen sorvaaminen oli kovin tärisevää, ja totesin että säästän aikaa ja vaivaa jos muotoilen sitä lisää ennen sorvaamista.
8. Leikkelin vannesahalla lisää puuta pois, minkä jälkeen hioin nauhahiomakoneella möykyn lähelle puolipallon muotoa.
9. Sitten takaisin sorvin ääreen. Puolipallosta alkoi muodostua kilvenkupuran näköinen. Suurimman työn tein tasaterätaltalla, uraan käytin kourutalttaa. Käytin sorvaamisessa myös raspeja ja viiloja apuna.
10. Kovertaessani kupin sisäosaa, sen kiinnitystappi katkesi, ja koko hoito lensi maahan. Ei kuitenkaan haljennut, mikä oli onni. Kerran sorvaamani omenapuinen kulho halkesi kahteen osaan viimeisella mahdollisella hetkellä.
11. Sorvaaminen jätti kupuran pinnan karheaksi, ja koska sitä ei enää saanut kiinni sorviin, hioin pinnan sileäksi nauhahiomakoneella, niiltä osin kuin pystyin.
12. Poistin kupuran sisälle jääneen tapin poraamalla, ja viimeistelin sisäpinnan käyräteräisellä koverruspuukolla. Kupuran reunasta puuttuu paloja, koska näillä kohti juuripahkassa ei ollut puuta. Se ei haittaa kupuran käyttöä.
13. Hioin viilalla ja hiomapaperilla kupuran kaulaosan sileäksi, koska nauhahiomakoneella en päässyt käsiksi koveraan osaan.
14. Hinkkasin mehiläisvahaa kauttaaltaan kupuran pintaan, jotta siitä tulisi vedenpitävä. Tähän kannattaa käyttää sormenpään kokoista vahanpalasta. Vaha on peräisin vanhemmiltani, jotka kasvattavat mehiläisiä.
15. Vahan kiinnittämiseksi hankasin höyläpenkkiin kiinnitettyä kupuraa edestakaisin pellavarievulla. Kitka saa mehiläisvahan pehmenemään ja painumaan syvemmälle puuhun.
16. Kotona jatkoin käsittelyä vielä rievulla ja hiustenkuivaajalla, jolla vahan sulattaminen on todella helppoa. Sula vaha imeytyi puuhun tummentaen pinnan kauniisti.
17. Nyt kupura on valmis. Sen kiinnittämiseksi kilpeen aion porata reikiä kupuran kaulukseen, joitten läpi ompelen sen raakanahkanyörillä kiinni. Näin on tehty Tiran kilvessä, jossa ei ole käytetty yhtään metalliosaa.
Kupura on keskeltä 4,5 cm paksu, joten se varmasti kestää iskuja. Juuripahkassa puun syyt kulkevat sikin sokin, mikä lisää kappaleen kestävyyttä. Tiran kilven kupura onkin tehty nimenomaan pahkasta, ehkäpä koivupuisesta.
Arvelen tämän puun olevan lajiltaan raitaa, vaikka varma en voikaan olla. Raita muodostaa joskus juuripahkoja. Lapissa raidan juuripahkasta, visasta, valmistetaan parhaat kuksat ja puukonkahvat.
Painoa kupurallani on 360 grammaa, ainakin sata grammaa vähemmän kuin punnitsemillani kaupallisesti saatavilla teräskupuroilla. Tämä on varsin kevyt kädessä, ja pidän siitä suuresti jo nyt.
Enää minun täytyy rakentaa se kilpi johon kiinnitän tämän kupuran. Jatkoa varmasti seuraa.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti